Itäisellä Virolahdella on luonnon monimuotoisuus-keskittymä

Tämä kävi ilmi, kun Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan luonto- ja lajitiedosta tehtiin kattava analyysi viime keväänä. Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen Priodiversity LIFE -hankeryhmä rajasi kahdesta maakunnasta hankekumppaneiden ja sidosryhmien kanssa kaikkiaan 18 luonnon monimuotoisuuskeskittymää. Näitä ”luonnon hotspotteja” ovat Etelä-Karjalassa esimerkiksi Parikkalan lehtokeskus Siikalahden ympäristössä ja Hiitolanjoki erämaisine latvavesineen. Kymenlaakson keskittymissä korostuvat puolestaan suojellut suot, mutta myös kaupunkien liepeet Kouvolassa, Kotkassa ja Haminassa.

Kuva 1. Kymenlaaksoon ja Etelä-Karjalaan hahmoteltiin kaikkiaan 18 luonnon monimuotoisuuskeskittymää. Vihreällä taustalla on laji- ja luontotyyppitiedoista koottu taso: mitä tummempi sävy, sitä enemmän luontoarvoja alueella.

Monimuotoisuuskeskittymät ovat alueita, joilla maakunnalle ominaisten luontotyyppien ja vaateliaampienkin lajien monimuotoisuus on korkeimmillaan. Luonto on Kymenlaaksossakin suurelta osin voimakkaasti muuntunutta: soita on ojitettu yli 80 prosenttia, vanhoja metsiä on jäljellä pieninä sirpaleina ja pienvesien tila on heikko. Alueen luontohelminä ovat kuitenkin laajat suot, Repoveden kansallispuisto sekä monimuotoinen saaristo- ja merialue.

Suomen ympäristökeskuksen vuonna 2024 tekemän selvityksen mukaan maakunnan huomionarvoisin lajisto elää nykyisellään pitkälti ihmisvaikutteisissa ympäristöissä. Kymenlaaksolle nimettiin 137 vastuulajia, joiden säilymisen kannalta maakunnan esiintymät ovat erityisen merkittäviä. Vastuulajien joukosta löytyvät muun muassa itämerenlaukkaneilikka, kalvassiloparta ja rämekarvajalka. Kymenlaakson vastuulajeissa korostuvat erityisesti perinne- ja kulttuuriympäristöjen pikkuperhoset.

Ne myös osaltaan nostivat Virolahden yhdeksi Kymenlaakson monimuotoisuuskeskittymäksi. Kirkonkylän ja Hanskin kylän ympärille rajautuvalla keskittymällä on mittaa noin 10 x 20 kilometriä, ja se kurottaa Virolahden pohjukasta itäisen Suomenlahden kansallispuiston rajoille ulkosaaristoon. Luontoa tällä alueella on toistaiseksi suojeltu noin 330 hehtaaria – alle kaksi prosenttia monimuotoisuuskeskittymän alasta.

Kuva 2. Virolahden monimuotoisuuskeskittymä rajautuu itärajan tuntumaan.

Monimuotoisuuskeskittymä nimettiin lintujen valtatieksi, sillä Virolahti on Suomen otollisimpia paikkoja seurata arktisten lintujen massamuuttoa. Kirkontura-Vilkkiläntura on matala merenlahti, joka on poikkeuksellisen arvokas vesilintujen levähdysalue. Myös pesimälinnusto on monipuolista kahlaajineen ja ruovikkolajeineen.

Kuva 3. Arktikaa Virolahdella. Kuva: Juha Jantunen. 

Alueelta on tavattu Kymenlaakson keskittymistä eniten uhanalaisia lajeja (184). Niiden joukossa on runsaasti varsinkin kuivempien ympäristöjen pikkuperhosia, kuten laukkaneilikkahohtokoi ja kolme muuta äärimmäisen uhanalaista lajia. Harvinaisia perhosia on itse asiassa eniten kaikista kaakkoisen Suomen keskittymistä, mikä sopii oivallisesti Ilkka Hanskin Luontoverkon kotikulmille!

Virolahden keskittymän tärkeiksi luontotyypeiksi määriteltiin mereiset hiekkarannat ja turat. Uhanalaisista perhosista niillä viihtyvät muun muassa turalehtimittari ja turahitukoi – turahan tarkoittaa Virolahden seudulla merenrannalla olevaa sakeaa ruovikkoa tai kaislikkoa. Eivätkä niiden vaateliaat lajit rajoitu ainoastaan kuusijalkaisiin. Harvinaisista linnuista kannattaa mainita ainakin pikkutiira ja pikkusirri. Myös äärimmäisen uhanalaisen ankeriaan ainoa tuore havainto Kaakkois-Suomessa on Virolahden alueelta.

Kuva 4. Suomen Lajitietokeskuksen tietokantaan on tallennettu liki sata uhanalaista perhoslajia Virolahden monimuotoisuuskeskittymältä! Erittäin uhanalaisesta turalehtimittarista on tiedossa yli 30 havaintoa. Kuva: J. Tyllinen (CC-BY-NC-SA-4.0). 

Vuoteen 2031 jatkuvassa Priodiversity LIFE -hankkeessa laaditaan Kymenlaaksoon ja seitsemään muuhun hankemaakuntaan luonnon monimuotoisuuden toimeenpanosuunnitelma – lyhyemmin LUMO-ohjelma, jota raamittavat kansainväliset ja kansalliset sopimukset ja strategiat. Ohjelmat tuovat ylempiä strategioita maakuntatasolle ja luonnon monimuotoisuuden edistämistoimia käytäntöön. LUMO-ohjelman luonnos valmistuu tänä vuonna ja lopullinen ohjelma vuoden 2027 aikana.

Mihin ohjelmaa varten hahmoteltuja luonnon monimuotoisuuskeskittymiä sitten tarvitaan? Niiden avulla ennallistamisen, luonnonhoidon ja muun vapaaehtoisen luonnonsuojelun toimia voidaan kohdentaa maakuntien arvokkaimmille kohteille. Hankkeen edetessä työtä jatketaan tunnistamalla myös keskittymien välisiä yhteyksiä ja monimuotoisuusverkostoja.

Luontoverkko on jo osaltaan näyttänyt muille mallia. Verkkoon kuuluva ja pohjoisosiltaan suojeltu Hallinsuo ennallistettiin viime syksynä Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen myöntämällä HELMI-ohjelman tuella. Vanhoja ojia täytettiin ja osin jo luonnontilaisen kaltainen kokoojaoja ennallistettiin puroksi. Työllä mahdollistetaan suokasvillisuuden elpyminen ja suon palautuminen kohti luonnontilaa.

Tulevina hankevuosina myös Priodiversity jalkautuu ja maastoutuu vahvasti Kaakkois-Suomen maakuntiin. Luontokadon hillitsemiseksi tarvitaan käytännön toimia: lintuvesillä ruovikoiden niittoa, niittyjen hoidon elvyttämistä tai kuusettuneiden lehtojen raivauksia. Mukaan tarvitaan myös luonnonhoidosta kiinnostuneita maanomistajia! Luonnonhoito- ja kunnostustoimia toteuttavat yhteistyössä vuoden 2026 alussa työnsä aloittava Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus, Metsähallituksen Luontopalvelut ja Metsähallituksen Metsätalous Oy sekä Metsäkeskus. Priodiversityssä harjoitellaan yhteistyötä ja parannetaan luontoa yhteistuumin – toivottavasti myös Virolahden monimuotoisuuskeskittymän alueella!

Kimmo Saarinen, luontotiedon asiantuntija

Kaakkois-Suomen ELY-keskus