Meitä on moneen – maanomistajia siis. Useimmille maanostajille maan hankinta on sijoitus tai jonkinlainen talouden turva. Joillekin maanomistajille motiivi maan ostoon on kuitenkin jotain aivan muuta. Suomesta löytyy kasvava joukko ihmisiä, jotka haluavat suojella luontoa antamalla oman henkilökohtaisen panoksensa luonnon monimuotoisuuden suojeluun hankkimalla omistukseensa arvokkaita maa-alueita. Omien suojelualueiden hankkiminen on tietysti vain yksi tapa kantaa kortensa kekoon luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Muita keinoja on kosolti eikä yksityisten henkilöiden toteuttama maa-alueiden hankinta ole tunnetuimmasta päästä luonnonsuojelun keinovalikossa.
Ilkka Hanskin luontoverkko on oppikirjaesimerkki toimintatavasta, jossa yksityinen henkilö tai taho toteuttaa monimuotoisuuden suojelua maanhankinnan kautta. Luontoverkon alueet sijaitsevat Kaakkois-Suomessa, missä suojelualueita on vähän ja olemassa olevat suojelualueet eivät nykyisellään muodosta sellaista luonnonsuojeluverkostoa, joka riittäisi ylläpitämään vaateliaiden metsälajien elinkykyisiä populaatioita. Kaakkois-Suomi on lajistonsuojelun kannalta merkittävässä asemassa mm. siksi, että rajan takana Venäjällä esiintyy edelleen verraten paljon sellaista metsälajistoa, joka on Suomen puolelta joko kadonnut tai taantunut hyvin harvinaiseksi. Karjalan kannas on lisäksi luontainen reitti, jota myöten kaakkoisella lajistolla olisi mahdollisuus levitä kohti Suomea ilmaston lämmetessä.
Miksi yksityiset ihmiset haluavat panostaa luonnon suojeluun, vaikka samaa toimintaa toteutetaan valtion toimesta? Nykyisin toteutettavat suojelutoimet ovat oikean suuntaisia, mutta ainakin tähän mennessä ne ovat olleet riittämättömiä turvaamaan kaikkien lajien populaatioita elinkykyisinä. Vaikka yksityisten tahojen toteuttamat suojelutoimet ovat pinta-alaltaan pieniä, ne voivat kohdentua sellaisille alueille ja koskea sellaisia elinympäristöjä, joita muut toimet eivät kattaisi. Samalla ne täydentävät nykyistä luonnonsuojeluverkostoa, ovat esimerkkinä muille maanomistajille ja kertovat selkeää viestiä siitä, että ihmisillä on halua suojella luontoa ja sen monimuotoisuutta.
Luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita maa-alueita on kaupan kaiken aikaa. Viime aikoina on ollut erityisen paljon kaupan luonnontilaisia soita. Niiden osalta olisi toivottavaa, että valtio tekisi hankintoja suojelutarkoituksiin. Niissä tapauksissa, joissa valtio ei ole kiinnostunut alueesta, voi yksityisillä henkilöillä olla hyvä tilaisuus tehdä luonnonsuojeluhankintoja. Näitä hankintoja suunnitellessa kannattaa pitää yhteyksiä muihin suojelualueita hankkiviin tahoihin ja henkilöihin, jotta hankintatilanteessa ei synny tarpeettomia ristiriitoja.
Yksityisten maanhankkijoiden lisäksi on useita säätiöitä, jotka toteuttavat vastaavaa toimintaa. Tunnetuin näistä on edesmenneen Pentti Linkolan perustama Luonnonperintösäätiö. Säätiö on jo nyt hankkinut omistukseensa ja suojellut useita laajoja ja paljon pieniä alueita. Erityisesti Pohjois-Suomessa on laajoja kohteita, joita säätiö on onnistunut hankkimaan suojelutarkoituksiin. Muita toimijoita tällä saralla ovat mm. Päijänteen luonnonperintösäätiö ja Vuokon luonnonsuojelusäätiö. Näistä Vuokon luonnonsuojelusäätiö keskittyy kuitenkin tukemaan luonnonsuojelua tukevia tutkimus- ja selvityshankkeita ja muuta sellaista toimintaa, joka tukee luonnon monimuotoisuuden säilymistä.
Kaiken kaikkiaan kirjoa luonnon monimuotoisuuden suojelijoissa on. Edellisten lisäksi joukkoon on vielä hyvä lisätä ne maanomistajat, jotka pitävät omilla maillaan ”säästiöitä” eli alueita, jotka he jättävät taloudellisen toiminnan ulkopuolelle, vaikka osaa alueita käytetäänkin taloudellisesti hyödyksi. Useimmilla suurmaanomistajilla on tällaisia säästiöitä. Osa on voitu jättää taloustoiminnan ulkopuolelle maisemasyistä, jotkut kohteet on voitu säästää sienestyspaikkoina tai niihin voi liittyä sellaisia muistoja, joiden vuoksi ne halutaan pitää ennallaan. Olipa syy mikä tahansa, tällaiset pienetkin säästiöt ovat osa sitä verkostoa, jolla yritämme arvokkaan luontomme piirteitä ja lajistoa turvata.
Petri Ahlroth Biodiversiteettikeskuksen johtaja, Suomen ympäristökeskus